Näin ironisoi nuoreni minulle aikoinaan. Tunsin näyttäväni Kahlo-Brezhneviltä. Lapsenlapsi totesi minun näyttävän vihaiselta. Miehen mielestä taasen Rainbow -yhtyeen tuimakatseiselta rumpalilta. En minä ollut! Olin keskittynyt.
No mitä lääkkeeksi? Hymyä. Opettelin hymyilemään kuvissa, videoilla ja podcasteissa. Mutta miksi kannattaa hymyillä myös silloin, kun taltioidaan pelkästään ääntä? Viime vuonna sain siihen ensiluokkaista oppia podcast-taltiointien yhdeydessä Rähinä Recordsin Iso H:lta. ”Hymyile”, Henkka sanoi. ”Hymyn kuulee äänestäsi.” Ja niin sen vaan kuulee!
Esiintymistaitoa kannattaa harjoitella. Ei itseinhon ja häpeän buustaamana, vaan innostuneena ja uteliaana omien taitojen harjaantumista kohtaan. Osaamiselleen voi hankkia vahvistusta myös omistautuvien kouluttajien avulla.
Itsereflektoin mielenkiinnolla sitä, miten oma esiintymiseni muuttuu vuoden aikana jokaviikkoisen Hehkua elämään -vlogin seurauksena. Jaan kolme tarinaa näistä amatööriesiintyjän oivalluksista. Tänään sijalla 3: Hymyile!
