Mielikuvamatka lapsuuteen

On kaunis, aurinkoinen kesäpäivä ja kävelen puistossa. Näen jo kaukaa pienen tyttösen somassa sinisessä neulemekossa ja saman sävyisessä hatussaan.

Tyttö näyttää kulkevan omissa syvissä mietteissään, viihtyvän yksin, hypähdellen askelten välillä.

Tyttö tulee lähemmäs minua, poimii maasta voikukan ja puhaltaa sen hahtuvat tuulen vietäväksi. Hän seuraa hetken lumoutuneena niiden kevyttä lentoa.

Tyttö vaikuttaa iloiselta ja väläyttää pienen hymyn katsoessani häntä. Tyttö kävelee luokseni ja ottaa minua kädestä kiinni.

Kun katson tyttöä, katson itseni kaksi-kolmevuotiaana.

On mukava katsoa vanhoja valokuvia ja muistella itseään lapsena.

Voin tehdä yhdessä oman sisäisen lapseni kanssa matkoja omaan lapsuuteeni.

Aikuisten maailmassa on paljon raskaita, pelkoja ja ahdistavia tapahtumia.

Jokaisella on myös ikäviä ja joillakin erityisen vaikeita muistoa lapsuudestaan, mutta omalle mielelle tekee hyvää ajatella mukavia ja positiivisia asioita, vaikka lyhyitä välähdyksiä.

Jonkun muistoissa on vain yksi turvallinen aikuinen, joka on nähnyt hänet ja valanut uskoa häneen, mutta se on voinut auttaa vaikeissa hetkissä eteenpäin.

Oman sisäisen lapsen kanssa matkustaessa ei ole oleellista, muistaako kaikkea oikein, tai puhalsiko kuvanottohetkellä hahtuvia.

Mukavilla mielikuvilla on lupa leikitellä.