Kunnollisuuden kuntotesti ja etsi viisi virhettä

Kevätflunssakierteen uuvuttama univelkainen pikkulasten vanhempi vastaanottaa tilanteen rauhoituttua synttärikutsuilta rästiin jääneitä sukulaisvieraita. Aluksi ajatus aikuisten tapaamisesta tuntui mukavalta. He varmasti ymmärtävät miten rankkaa lasten vanhemmalla on ollut! Mieliala laskee kuitenkin nopeasti, kun hän seuraavana päivänä huomaa oman lähisukulaisensa kirjoittaman ”nokkelan” tervehdyksen pölyisen telkkarin pinnassa…

Toisaalla keski-ikäinen yksinasuja jynssää kotiaan. Iäkkäät vanhemmat tulossa kylään. Hän tietää mitä jännittyneenä odottaa: sitä kriittistä sormea, joka vierailunsa aluksi pyyhkäisee taulujen ylävaakapinnat häpeällisiä pölyhiukkaisia paljastaen. ”Etsi viisi virhettä”- sukupolvileikki on juuri alkamassa.

Vaikka olisimme kuinka vanhoja, itsenäisiä, vahvoja, erillisiä, silti meissä asuu aina se kohta, jota on moitittu, johon on tullut haava ja jota on helppo sohaista.

Sohaisija itse voi pitää tekoaan viattomana ja hauskana vitsinä, toista se voi silti satuttaa syvältä.

Henkilö voi kokea olevansa myös loputtomassa ”kunnollisuuden kuntotestissä” – osaako testin kohde suorittaa elämänsä kelvollisesti: arvostettu ura, tasokas puoliso, hieno koti, ylpeyttä tuottavat lapset.

Me kaikki satutamme välillä toisiamme, vaikka emme tahtoisi loukata.

Teemme virheitä.

Vierailemme kutsumatta toisen tontilla.

Olemme ajattelemattomia.

Pahoitamme mielemme.

Omista tunteista vaikeneminen ja loukatuksi tulemisen nielaisu ylläpitävät sitä, etteivät asiat muutu.

Meillä on jo ihan riittämiin ylisuorittamista ja vanhaa eetosta yksinpärjäämisen autuudesta. Moni on kärvistellyt pitkään epävarmuudessa ja erilaisissa sietotiloissa.

Yritetään löytää inhimillisyyttä ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. Joskus on ihan tervetullutta laskea turhien vaatimusten rimaa.