Kun pesä tyhjenee, iskeekö tyhjän pesän syndrooma?

Vanhempi voi kokea haikeutta, surua ja menetystä, kun viimeinenkin lapsi lentää kotipesästä. Joskus puhutaan myös tyhjän pesän syndroomasta, vaikka ilmiö ei olekaan lääketieteellinen diagnoosi, vaan luonnollinen elämänvaihe.

Se mikä voi hämmentää, on se, että vanhempi voi tuntea hyvinkin ristiriitaisia tunteita, jotka voivat liittyä nuoreen, itseen tai parisuhteeseen.

Vanhempi voi tuntea yhdessä hetkessä

-pakahduttavaa ylpeyttä omasta nuoresta ja siitä, että on onnistunut kasvattamaan niin hienon tyypin!

-haikeutta ja surua siitä, että pesä tyhjenee.

-ripauksen kateutta, vaikka kuinka lastaan rakastaakin, sillä nuorella on koko maailma edessään ja yhtäkkiä oma maailma voi tuntua aika väsähtäneeltä.

Se, mitä kukakin vanhempi tuntee pesänsä tyhjentyessä, on hyvin yksilöllistä.

Joku vanhempi ei tunne mitään erityistä ja toinen voi reagoida rajustikin. Isot eroavaisuudet reagoinnissa tyhjenevään pesään voivat näyttäytyä myös parisuhteen sisällä.

Omaan ikääntymiseenkin havahtuminen voi tuntua voimakkaana.

”Mikä on nyt enää merkitykseni?” voi ajatuksena tuntua erityisen vahvana, jos vanhemmuus on ollut yliedustettunakin roolina.

Tähän kaikkeen lisätään vielä huolta nuoren pärjäämisestä kuin myös helpotusta ja huojennus siitä, että nyt minulla on aikaa ajatella itseäni.

Pelkästään plusmerkkisetkin tuntemukset ovat tavallista.

Vanhemmuus on elämänmittainen tehtävä ja se muuttaa elämänkaarella muotoaan. Onnistunut irtautuminen lapsista voi myös lähentää parisuhdetta.

Aikuistuneelle lapselle on helpotus, kun hän toteaa vanhempien pärjäävän ilman häntä ja hän saa tilaa alkaa elää omaa elämäänsä ja kuulla vahvemmin oman äänensä.

Muista antaa aikuiselle lapsellesikin halutessaan tilaisuus auttaa sinua. Näin vahvistat uutta kahden tasavertaisemman aikuisen suhdetta.

Anna tilaa, tue tarvittaessa.

Joskus pesän lopulliseen tyhjenemiseen tarvitaan muutamia harjoituslentoja.