Aikamatka itseen

Löysin 38 vuotta sitten kirjoittamiani äidinkielenaineita. Ihme, että ne olivat vielä tallessa, sillä ne ovat matkustaneet muuttolaatikoissa 13 kertaa. Kun otin arkit käteen, päädyin aikamatkalle. Kuulin lyijykynän teroitusäänen ja haistoin puun ja grafiitin tuoksun. Arkeissa oli säilynyt kaunokirjoitustekstin piirtämät muistot ja tunteet yhtä tuoreina kuin ne olivat kirjoitushetkellä.

Ainekirjoitus vetosi päiväkirjakirjoittamista enemmän minuun siksi, että kirjoittamisella oli kohde, johon halusi tehdä vaikutuksen. Tuntui mahtavalta kirjoittaa arvostamalleen aikuiselle, ja saada palautetta tuotoksestaan.

Kirjoittaminen tuntui ilmaisutapana hyvin henkilökohtaiselta ja intiimiltä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin lukevani innostuksen huumassa tuottamaani tekstiä luokan edessä. Kun lukemisesta oli selviytynyt, olo oli euforinen.

Kuka minä olin silloin ja mitä ajattelin maailman menosta? Yhteen aineeseen olin kirjoittanut paatoksellisesti yhteiskunnan rasitteesta, unohdetusta vanhuksesta, joka löytyi muumioituneena asunnostaan. Toisessa aineessa kuvasin, mitä terveisiä rauhankyyhky vei Valkoisesta talosta rauhanmatkallaan Neuvostoliittoon.

Hymyilyttää. Ajatusmaailmani on saanut harmaan sävyjä vuosien saatossa.

Äidinkielentunnit ja etenkin ainekirjoitus, olivat oppituntien kohokohtia. Opetus oli laadukasta ja innostavaa ihan tavallisessa lähiökoulussa. Opettajat kannustivat kirjoittamaan ja lukemaan kirjoja.

Ainekirjoitus auttoi minua jäsentämään ja tuomaan esiin ajatuksiani. Se kuka minä olin silloin, näkyy vielä tänä päivänä työtehtävissäni, kirjoittamisen intohimona.

Mitä lapsena tai nuorena hankkimaasi taitoa sinä käytät hyväksesi tämän päivän työelämässä?

”Tietysti lakasen lakasinkoneella!” – lasten unelma-ammatit murroksessa

kertoi tenava intohimoammatistaan klassikoksi nousseessa telkkarin tietoiskussa 1974. Muita lasten unelma-ammatteja olivat lääkärihoitaja tietenkin sekä kraktorinkuljettaja. Lapset olivat omassa arjessaan nähneet ammattilaisen työntouhussa ja lumoutuneet näkemästään. Unelmatyöt olivat silloin helposti hahmotettavissa.

Mitä sanoo tämän päivän lapsi? ”Mun äiti on senior system administrator ja isi digital marketing specialist. Jotain sellaista ehkä.”

Automatisaation myötä tulevaisuuden työtehtävät ovat arvioiden mukaan yhä enemmän luovuutta vaativia. Ihmistä tarvitaan siihen, mihin robotti ei kykene. Uusiksi työelämätaidoiksi nousevatkin empatia, itsetuntemus ja innostaminen.

Meistä jokaisella, noviisista senioriin, on takataskussaan käyttämätöntä uudistumis- ja luovuuspotentiaalia. Sitä pääomaamme, joka käyttöönotettuna pitää meidät mukana työelämän vauhdikkaissa muutoksissa.

Älä anna häpeän tai epäonnistumiskammon padota piilopotentiaaliasi. Astu rohkeasti uusille työelämän uteliaisuusalueille.

Ja pidetään yhdessä lapset kartalla työelämän muutoksissa muistamalla konkretisoida asiat heidän maailmaansa sopiviksi.

#We Women 1984

34 vuotta sitten pelattiin Italian kuumassa eteläkärjessä Reggio Calabriassa alle 20 -vuotiaiden nuorten MM -lentiskisat. Me onnekkaat suomalaistytöt pääsimme maailmanluokan kisoihin poikkeusjärjestelyjen turvin.

Oli 100 prosenttisen kiellettyä vaihtaa pelipaitaa maaottelun jälkeen vastustajan kanssa. Silti teimme sitä.

Suomen pelipaidassa komeili sponsorin nimi, Me Naiset. Kävin paidanvaihtokauppaa Neuvostoliiton ja Kiinan pelaajien kanssa. Heitä kiinnosti kovasti, mitä pelipaidassamme luki. Siinä ei lukenutkaan Suomi vaan Me Naiset, jonka käänsin kyselijöille: ”We Women”. Tytöt hymyilivät onnellisina -ja vaihtokaupat syntyivät.

Avoin sukupuolitiedotuspolitiikkamme sai lisävahvistuksen, kun meidät marssitettiin yksitellen sukupuolitestiin. Posken sisäpinnasta raapaistiin näyte ja meidät kaikki varmistettiin naisiksi – #We Women.

Naisten lentopalloverkon korkeus oli – ja on edelleen 224cm. Sen jälkeen lajissa on tapahtunut valtavat muutokset fyysisyyden, pelin kulun, roolien ja koko peli-ideologian suhteen.

Olosuhteet urheilulajissa voivat muuttua nopeasti ja käänteentekevästi. Mitä tapahtui Mexicon olympialaisissa 1968? Hehkua elämään – 4. jakso https://www.minnaoulasmaa.fi/hehkua-elamaan-vlogit-2018/ vie Sahanpurusta vaahtomuoviin.

Ilmiannoin itseni reilu vuosi sitten – urakehitys esimiehestä rivimieheksi

Pikkusälää sisältävän esimiestyön ja luovan asiantuntijuuden yhteensovittaminen samaan pestiin alkoi tuntua ylivoimaiselta. Viisas pomoni kuunteli purkaustani keskeyttämättä.

Toivoin hierarkkista laskusuuntaa, esimiehestä rivimieheksi. Mielestäni urakehitys kun voi olla sukellus arvoasteikolla alaspäin tai vaikkapa harppaus horisonttiin. Keskustelumme lopuksi pomo totesi ymmärtävänsä minua täysin.

Ratkaisuni herätti ihmetystä. Miksi kukaan hullu luopuisi esimiestehtävästään vapaaehtoisesti? Oliko elämäntilanteessani jotain selittävää kuormitusta?

Ei ollut. Päinvastoin. Kun olin vielä riittävän jaksava ja hyvällä tavalla itsekäs, minulla oli voimia hakea tilanteeseeni sopiva, joskin epätyypillinen ratkaisu. Ja siihen olen ollut erittäin tyytyväinen.

Toivon urallaan ylöspäin pyrkivälle mahdollisuuden kokeilla siipiään, edetä toivomaansa suuntaan – ja nauttia esimiestyöstä. Toivon myös kaltaisilleni rivimiehistöön kaipaajille avarakatseista mahdollisuutta statuksensa muutokseen.

“Lopeta se temppuilu! – pieni kyseenalaistaa ja testaa vanhemmuustaitoja

Nyt syöt sen pastan! Et pääse enää ikinä lomalle, jos ei oo kohta lautanen tyhjä!” Lapsiperhehän se siinä leppoisalla ja odotetulla lomamatkalla lentokoneen viereisellä penkkirivillä.

Vanhemmilla hermot tapissaan. Valtava sosiaalinen paine pahentaa temppuilevasta lapsesta aiheutuvaa ärtymystä. Vanhemmuustaitojen avuttomuutta arvioidaan paheksuvasti kymmenien silmä-ja korvaparien voimalla. Siltä se ainakin vanhemmasta tuntuu. Lapsen julkinen kasvatustilanne ei ole herkkua kenellekään.

Töissä voit tuntea olevasi aikuinen, raudanluja ammattilainen, eikä kukaan kyseenalaista pätevyyttäsi yhtä herkkään kohtaan sohaisten. Mutta miten niin pieni voi saada niin ison ja ylivertaisen suistumaan rationaalisuuden raiteilta -ja valahtamaan kuumakalleksi kolmevuotiaaksi?

Moni tavoittelee täydellistä vanhemmuutta, mutta sitä suorittaessaan uupuu niin, ettei ehkä jaksakaan olla hyvä äiti tai isä. Silloin on hyvä taas palauttaa mieleen, mikä on ihan riittävän hyvää.

Asiantuntija, mitä voit oppia yksisarvishoitajilta ja enkelikuiskaajilta?

Lääketieteen professori Juhani Knuuti nousi seisomaan pH-ruokavaliota koskevalla yleisöluennolla ja puhui suunsa puhtaaksi (hs.fi 4.1.2018). Knuuti oikoo harrastuksenaan netissä vellovia harhaluuloja terveydestä. On ihmisiä, joiden päätä mikään määrä faktoja ei käännä, hän sanoo.

Hopeavettä markkinoitiin sairauksien hoitoon ja ravintolisäksi. Ihminen ei kuitenkaan tarvitse sisäänsä hopealisää. Päinvastoin. THL varoitti hopeaveden myrkyllisyydestä lokakuun lopussa.

Asiantuntija ei pärjää enää viestijänä pelkästään tutkimustietoon vetoamalla. Kliiniset faktat eivät viihdytä eivätkä tuota automaattisesti entisenlaista auktoriteettiasemaa. Asiasisällön moitteettomasti hallitseva, mutta kuolettavan tylsästi argumentoiva asiantuntija jää helposti karismaattisen kuiskaajan varjoon.

Amatööriesiintyjän oivalluksista tänään sijalla 1: Asiantuntijankin kannattaa ottaa opikseen jotain taitavasti esiintyviltä kuiskaajilta. Kokeilla esiintymistä humoristisella, rennommalla tai tarinallisemmalla otteella. Tai jopa olemalla enemmän läsnä kuulijansa maailmassa.

Asiantuntijuus ei siitä yhtään karise. Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja on tästä hyvä esimerkki.

”Sähän lunttaat paperista!”

huudahti työkaverini huomiostaan riemastuneena katsoessaan videotani. Olin jyrkästi samaa mieltä! Esiintymiseni näytti juuri siltä. Mutta en todellakaan lukenut paperista, vaan olin opetellut vuorosanat ulkoa. Ja kun en satu olemaan eloisa ekstrovertti näyttelijätär, vaan 90 prosenttinen, hitaasti ilmaiseva introvertti, niin ulkoa opetellut repliikit tulevat tarkoin kontrolloituna, etanan tahtiin ulos. Ja lopputulos näyttää sietämättömän kehnolta ja tylsältä.
Nopeatempoinen ja sujuvasanainen työpari haastaa videoesiintymisissä hitaammin artikuloivan pohdiskelijatyypin. Temperamenttierot kannattaa nostaa pöydälle ja miettiä, miten molemmat saavat äänensä ja viestinsä kuuluville.
Myös heittäytymiskyky ja spontaanisuus voivat olla täysin eri asteikolla. Silloin taitavampi esiintyjä voi rohkaista ja kutsua hitaammin lämpiävää kaveriaan dialogiin. Ainakin minua se on auttanut pääsemään eloisampaan rytmiin mukaan.

Metsään mennään, jos esiintymistaidon etevyydestä tulee työparin välinen kilpailutilanne.
Amatööriesiintyjän oivalluksista tänään sijalla 2: Huomio temperamenttiin

“Äiti, kulmakarvoja ois tarkoitus olla 2 kpl!”

Näin ironisoi nuoreni minulle aikoinaan. Tunsin näyttäväni Kahlo-Brezhneviltä. Lapsenlapsi totesi minun näyttävän vihaiselta. Miehen mielestä taasen Rainbow -yhtyeen tuimakatseiselta rumpalilta. En minä ollut! Olin keskittynyt.

No mitä lääkkeeksi? Hymyä. Opettelin hymyilemään kuvissa, videoilla ja podcasteissa. Mutta miksi kannattaa hymyillä myös silloin, kun taltioidaan pelkästään ääntä? Viime vuonna sain siihen ensiluokkaista oppia podcast-taltiointien yhdeydessä Rähinä Recordsin Iso H:lta. “Hymyile”, Henkka sanoi. “Hymyn kuulee äänestäsi.” Ja niin sen vaan kuulee!

Esiintymistaitoa kannattaa harjoitella. Ei itseinhon ja häpeän buustaamana, vaan innostuneena ja uteliaana omien taitojen harjaantumista kohtaan. Osaamiselleen voi hankkia vahvistusta myös omistautuvien kouluttajien avulla.

Itsereflektoin mielenkiinnolla sitä, miten oma esiintymiseni muuttuu vuoden aikana jokaviikkoisen Hehkua elämään -vlogin seurauksena. Jaan kolme tarinaa näistä amatööriesiintyjän oivalluksista. Tänään sijalla 3: Hymyile!