Riitely ja sopiminen ovat taitolajeja
Temperamenttiälykkääseenkin parisuhteeseen mahtuu kiistoja. Olennaista on, kuinka rakentavasti osapuolet niihin suhtautuvat ja osaavatko he tehdä ilmapiiriä raikastavan sovinnon, jossa on oikeus jäädä myös erimielisiksi. Molemmilla on omat vakionopeutensa asioiden käsittelyssä ja harvoin yhtä voimakas intensiteetti. Ärhäkkäämmän kannattaa antaa vetäytyvämmälle tämän tarvitsema painostamaton aika. Vetäytyvän täytyy myös itse sanoa tarvitsevansa miettimisaikaa ja luvata palata asian pariin. Eritahtisuus ei oikeuta laistamaan tärkeiden asioiden käsittelystä.
Isot ja tärkeät asiat kannattaa selvittää kunnolla yksi kerrallaan. Keskusteluun ei vatkata mukaan kumppanin ärsyttäviä kavereita, tyhmiä sukulaisia tai omituisia exiä. Eikä sitä, että toinen laittaa vessapaperin pyörimään väärään suuntaan tai puristaa hammastahnaa hullusti. Käsiteltävä asia rajataan tarkasti, eikä kiistelyyn käytetä koko päivää. Nukkumaan käytäessä pitäisi olla sovittuna vähintään yön yli kestävä tulitauko.
Jos molemmat pystyvät kiistan jälkeen aidosti ottamaan vastuun käytöksestään ja pyytämään anteeksi loukkaavia sanojaan, se tuo syvyyttä ja yhteyttä parin välille. Koskaan ei ole myöhäistä oppia riitely -tai sovittelutaitoja. https://www.minnaoulasmaa.fi/terapia-ja-tyonohjaus/
Vanhemman tehtävä on välittää lapselle viesti, että suurin osa ihmisistä haluaa kuitenkin toisilleen hyvää
“Vanhempi ei voi päivystää lapsensa suojakilpenä. Lapsi tarvitsee päivitettyjä turvataitoja, vahvistusta itsemääräämisoikeuteensa sekä oppia oman ja toisen kehon kunnioittamisesta”,
Lähdin etäpäivän lounastauolla pikaiselle happihyppelylle. Oli vilpoista, ja vedin hupparin hupun tiukemmin päähäni. Edessäni kulki pikkukoululainen reppu selässään.
Äkkiä hän vilkaisi taakseen, toisen ja kolmannen kerran. Sitten hän pinkaisi karkuun paniikissa. Minäkin pelästyin: Mitä kauheaa takaa tuli? Mutta siellä ei ollut mitään. Kesti hetken tajuta, että pikkuinen oli pelästynyt minua.
Taisin yllättyä pelottavuudestani siksi, että olen nainen. Miehethän ne ovat pelottavia ja naiset turvallisia.
Kuinka paljon tavalliset miehet kokevat sitä, että heidän edellään kulkeva nainen alkaa kiihdyttää askeliaan vilkaistuaan taakseen? Miltä turvallisista miehistä tuntuu, kun heidät varmuuden vuoksi tuomitaan pelottaviksi sukupuolensa vuoksi?
Lapsuudessani varoiteltiin namu-sedistä. Muistan myös nähneeni useamman kerran itsensäpaljastajia ja juosseeni karkuun, kun popliinitakki yllättäen rävähti auki. Vastenmielinen ja hämmentävä näky tallentui silloin verkkokalvoille.
Enää eivät riitä vanhanajan pelottelukeinot ulkona vaanivista oudoista miehistä. Järjestäytynyt pahuus on pesiytynyt laajemmin, myös lasten hallitsemiin älylaitteisiin, kulkeutunut näennäiseen turvaan lastenhuoneisiin, pois puskista.
Puolustuskyvyttömiin lapsiin ja nuoriin kohdistetut julmuudet ahdistavat ja tuntuvat systemaattisuudessaan käsittämättömiltä.
Hämmennystä aiheuttaa se, että lapsille pahaa tahtova aikuinen voikin olla yhteiskunnan arvostama, pyyteetön vapaaehtoistyöntekijä tai jopa perhetuttu omasta lähipiiristä.
Miten silloin edes vanhempi osaisi epäillä niin taitavaa sumuttajaa?
Vanhempi ei voi päivystää lapsensa suojakilpenä. Lapsi tarvitsee päivitettyjä turvataitoja, vahvistusta itsemääräämisoikeuteensa sekä oppia oman ja toisen kehon kunnioittamisesta.
Vanhempi ei myöskään saa siirtää omia pelkojaan lapseen, vaikka olisi kuinka järkyttynyt. Aikuisen tulee ensin rauhoittaa itsensä, vaikka puhumalla toisen aikuisen kanssa. Vanhemman tehtävä on välittää lapselle viesti, että suurin osa ihmisistä haluaa kuitenkin toisilleen hyvää.
Myös toimivat perhesuhteet ja hyvä keskusteluyhteys suojaavat lasta. Ole kartalla hänen elämästään niin ihmisten parissa kuin verkossa. Harjoitelkaa selviytymiskeinoja ja taitoja puolustaa itseä. Rohkaise lasta kertomaan epäilyttävistä havainnoista ja huolista.
Ehkä turvaan juossut lapsi oli kotimatkalla muistanut ohjeet vieraiden aikuisten varomisesta. Toivon, että hän sai kotona kääriytyä turvalliseen syliin.
Julkaistu Kotilääkäri 5/2019 ja seura.fi
Tutustu Väestöliiton Kehotunnekasvatus-sivustoon https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsi-ja-seksuaalisuus/
Minna Oulasmaa on pari- ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja (STOry) ja tietokirjailija.
Koko elämä karsintaa!
“Unelma oli muuttunut pakkomielteeksi. Pilvilinnan sortuminen pudotti maanpinnalle ilman laskuvarjoa”, paljastaa työnhakumuistostaan Minna Oulasmaa.
Ihastuin pähkähulluun unelmaan, jota mikään järkipuhe ei saanut laantumaan. Ylitin turva-alueeni, lähetin ilmoittautumislomakkeen ja menin kohti silkkaa järjettömyyttä. Hoin itsesuojelumantraa: ”Et pääse alkukarsintaa pidemmälle.”Häkellyin, kun minut poimittiin jatkoon valtavasta hakijajoukosta. Seurasi uusia karsintoja. Kyynärpäät muuttuivat terävämmiksi, väki väheni ja pidot kovenivat. Mitä lähemmäs pääsin unelmaani, sitä suuremmaksi se kasvoi. Sen arvo ja merkitys muuttuivat.
Aloin uskoa, että se voi toteutua.
Piinaviikkojen jälkeen matto kiskaistiin alta. Putosin viimeisessä vaiheessa. Minussa oli se vika, ettei löydetty mitään vikaa. En siis ollut mielenkiintoinen. Olin hajuton, mauton, unohdettu ullakko. Ketä kiinnostaa!
Se oli minulle hyvä opetus. En ollut koskaan aiemmin kohdannut sellaista pettymystä. Työstin hylkäystä vuoden, ennen kuin pääsin siitä yli.
En ollut myöntänyt edes itselleni, miten nälkä oli kasvanut syödessä. Unelma oli muuttunut pakkomielteeksi. Pilvilinnan sortuminen pudotti maanpinnalle ilman laskuvarjoa.
Minulle on sanottu usein, että ”Sinä et koskaan putoa korkealta”. Mitä se kertoo minusta heittäytyjänä ja unelmoijana? Asetanko suojapanssariin pukeutuneena tavoitteeni jo etukäteen naurettavan matalalle ja teen itsestäni alisuoriutujan pettymyksen pelossa? Ja mitä tapahtuikaan, kun sen yhden kerran uskalsin unelmoida?
Koko elämä on karsintaa. Osaan niistä menet vapaaehtoisesti, välillä et saa valita. Osa karsinnoista, kuten joukkoseulonnat, ovat yhteiskunnan lahja meille. Niistä karsinnoista tosin kukaan ei halua saada kutsua jatkoon.
Altistat persoonasi hylkäyksille työhaastatteluissa, opiskelijavalinnoissa, treffeillä. Kun ”valinta ei tällä kertaa” kohdistunut sinuun, mietit, mikä meni vikaan?
Miksi en kelvannut? Miten selviän tästä leuka pystyssä kohti seuraavia pettymyksiä? Miten löydän taas tunteen: Minä kelpaan omana itsenäni.
Ensimmäinen mediaan päätynyt karsintani oli Oulu-lehden Pirtein tenava -kilpailu vuonna 1968. Yksivuotiskuvani seulottiin finaaliin, ja lehden lukijat äänestivät minut voittajaksi.
Tuorein kohtaamani karsinta oli työpaikan yhteistoimintaneuvottelut. Kuuluin niihin onnekkaisiin, jotka saivat jatkaa. Näiden vuosien väliin on osunut kilpaurheiluun, opiskelu- ja työpaikkoihin ja ihmissuhteisiin liittyviä karsintoja.
Jatkossa toivotan uudet unelmat nolouden ja pettymyksen uhalla tervetulleiksi. Jokaisen unelman ei ole tarkoituskaan toteutua.
Minna Oulasmaa on pari-ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja (STOry) ja tietokirjailija. Vuoden 1968 Pirtein tenava -kilpailun voittaja on tänä päivänä hiljaisten introverttien ärhäkkä äänitorvi.
Julkaistu Kotilääkäri 4/2019 ja seura.fi
Pikaruokapaikkojen ala-arvoiset asiakkaat
Raadollinen puolemme paljastuu pikaruokapaikoissa. Mikä herättää aikuisten halun nöyryyttää nuoria työntekijöitä kuin olisi maailmanloppu kyseessä?
Keski-ikäinen miesasiakas pyytää tilausta odottaessaan 18-vuotiasta naispuolista työntekijää vetämään ”private-show:n”. ”Mitä, eikö hymyilytä? Hymyile, sä oot asiakaspalvelussa! Ai et vai? Mä teen susta valituksen!”
Kouluikäisten lasten kanssa pikaruokapaikkaan tulee siisti rouva, joka vaatii käsienpesupisteen saippuan välitöntä vaihtoa. Hänelle tarjotaan ystävällisesti pesumahdollisuutta wc:n puolella. Rouva leiriytyy käsienpesupisteen välittömään läheisyyteen. Mukava ruokailuretki lasten kanssa muuttuu äidin järjestämäksi sadistiseksi opetustilanteeksi. Vaikka saippua on ehditty vaihtaa ennen aterioiden saapumista, rouva raapustaa kirjallisen valituksen.
Mihin kadotat käytöstapasi? Mikä herättää ylemmyydentunteesi?
Jos olet vihainen, ärtynyt, turhautunut -etsi tunteellesi oikea postilaatikko. Nuori työntekijä ei ole työnohjaajasi tai terapeuttisi.
Anna rakentavaa ja asiallista palautetta.
Muista kiittää saamastasi palvelusta.
Näytä lapsillesi mallia, miten kohtelet kaikkia ammattiryhmiä arvostavasti.
Säröjä kiintymyssuhteiden elämänkaarella
Istuimme vierekkäin sängynlaidalla, kun tunsin lempeän silityksen kämmenselässä. ”Sinä olet lapsenlapseni, tyttärentyttäreni Minna.”
Putosin huolettomaan lapsuuteeni, saparopääksi paarmanlämpimiin kesiin. Timoteihin pujotetut metsämansikat tuoksuivat…
Silloin toista kämmenselkääni alkoi silittää pieni nihkeä käsi. Totinen katse porautui silmiini: ”Sinä olet minun MUMMI!”
Minut repäistiin aikamatkaltani nykyhetkeen, lettitytöstä nutturapäämummoksi.
Miten voin olla samassa hetkessä lapsi ja isoäiti? Vaihduin lennossa tarvitsijasta tarpeiden täyttäjäksi. Viisi elossa olevaa sukupolvea mahdollisti tämän oudon asetelman, eriskummallisen rooliristiriidan.
Historialliselta taustaltamme olemme välttelevän kiintymyssuhteen kansakunta. Monen lapsuus on ollut turvallinen ja vakaa perustarpeiltaan, mutta tunneyhteydeltä etäinen. Sellaiseksi äidiksi ja isoäidiksi miellän itsenikin: luotettavaksi ja johdonmukaiseksi, mutta tunnepuolelta kylmäksi.
Olen tehnyt parhaani vanhempana. Silti mielessäni kummittelee tunnepuolen vajavuuteni. En ole oikein koskaan osannut olla lapsilleni emotionaalisesti läsnä. Enkä osaa heittäytyä tunteisiin vielä lapsenlapsenkaan kanssa.
Oma historiani ja kiintymyssuhteeni ovat ääneti läsnä asiakaskohtaamisissa terapiavastaanotolla. Varsinkin yli 50-vuotiaiden tarinoissa toistuu usein se, miten elämää piti suorittaa pienestä pitäen. Moni haki vanhempiensa hyväksyntää kovana työntekijänä tai opiskelemalla arvostetun ammatin. Tunteiden hallintaa ja reippautta arvostettiin, kun taas tunteiden ilmaisua, etenkin kiukuttelua, paheksuttiin. Useat jäivät tunnemaailmaltaan vieraaksi itselleenkin.
Tunne-elämän vaikeudet seurasivat vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen. Monella on ongelmia aikuistuneiden lastensa kanssa. Välisukupolven edustajat ovat korvanneet puolisoillaan, lapsillaan ja ystävillään tunnekylmät tai tunkeilevat vanhempansa, joiden kohtaamisesta on tullut velvollisuudenmakuinen painolasti. Moni seniori erakoituu perheensä yksinäiseksi ulkojäseneksi.
Vanhemman ja lapsen välinen suhde ei säästy säröiltä. Siihen kuuluu rakkauden rinnalla turhautumista ja pettymyksiä, myös vihaa. Sen täytyy kehittyä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi alkuasetelmasta, jossa lapsi on riippuvainen hoivaajastaan. Lämpimän ja emotionaalisen suhteen muodostumiseen tarvitaan ymmärrystä ja toisen asemaan asettumista.
Minun mummini pehmeni tunteellisemmaksi viimeisinä vuosinaan. Muistisairaus vapautti hoivan ja rakkauden tunteita pintaan. Ehkä niin käy minullekin.
Minna Oulasmaa on pari- ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja (STOry) ja tietokirjailija. Kolumni julkaistu 1/2019 Kotilääkäri-lehdessä ja seura.fi.
Ekat kesäduunit taas haussa!
”Ei se mitään osaa, mut se on vahva eikä varasta!” Tällä lyhyellä myyntipuheella isäni vakuutti kyläkauppiaan palkkaamaan minut kesätöihin. Toimenkuvaani kuuluivat niin kaljakorien kantaminen kuin kauppiaan tenavan muonituskin. 14 -vuotiaan kastikkeentekeleet sisälsivät kammottavia hiiltyneitä jauhomöykkyjä, mutta kantopuuhat sujuivat.
Seuraavina kesinä rohkenin jo itse suoraan työnhakuun. Työskentelin siivoojana, lähettinä ja leikkipuiston ohjaajana. Lukion kesälomalla pestauduin Postin asiakaspalveluun. Palkkanauhassa koreili titteli, viimekäden sijainen.
Juuri ennen Postin sulkemisaikaa iäkäs rouva tuli lähettämään kassillisen pikkupaketteja. Luin kohdemaaksi Australian. Läiskin postimerkkejä pakettien kylkeen. Laskuttaessani Pakettirouva hätkähti kalleutta. Tavasin paketin kyljestä huolellisemmin. Austria.
Nolona palautin asiakkaalle liikaa laskuttamani postimaksut. Irrotin merkit hellävaraisesti. Kaikeksi onneksi asiakkaaksi saapui vielä toinen pikkupakettien lähettäjä, jonka postituksiin sain siirrettyä jo kertaalleen leimaamani postimerkit. Tappioita ei syntynyt!
Kesätöihin hakeminen ja pääseminen ovat muuttuneet valtavasti nuoruuteni ajoista. Moniin nuorten kesätyöhakuihin sisältyy nykyisin jo esimerkiksi videon teko. Esiintymistaito ja ilmaisun selkeys ovat arvokasta valuuttaa, jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti paikan saamiseen.
Teinin vanhemmat miettivät usein, miten omaa nuorta voisi auttaa parhaiten. Nuoren luvalla voi laittaa hakua päälle vanhemman omiin somekanaviin, auttaa CV:n teossa ja sparrata ennen työhaastattelua.
Nuori haluaa saada sen kesätyöpaikan, vaikka innokkaasta vanhemmasta teinin työnhakutouhu voi vaikuttaa vetelältä. Nalkutus on harvoin toimivin motivointikeino. Kaikkea ei kuitenkaan kannata nuoren puolesta tehdä ja loppu onkin hänestä itsestään kiinni.
Teini-ikäisenä leikkipuisto-ohjaajana tehtäviini kuului ruoan tilaaminen toimintaan osallistuville lapsille. Annosmäärän arviointi meni kerran todella mönkään. Tilasin käyntitilastojen perusteella monta sataa nakkiannosta. Raju ukonilma kaatosateineen yllätti. Kesäleikkipuistona toimineella koulun asfalttipihalla värjötteli muutama lapsi nakkivuoreen nojaten. Jostain työura täytyy saada aloittaa!
Keho-onnelliset -kuudessa viikossa bikinikuntoon!
Olet ollut kymmenillä dieeteillä elämäsi aikana. Olet onnistunut laihtumaan, mutta kerännyt aina takaisin haihduttamasi kilot, jopa korkojen kera. Painosi on jojoillut elämäntilanteissa, joissa et ole jaksanut kiinnittää itseesi riittävästi huomiota. Sinusta tuntuu, että olet nyt umpikujassa ja lopen kyllästynyt kontrolloimaan painoasi ja kyttäämään syömistäsi. Mietit, mitä voisit tehdä toisin.
Mitä kaikkea haaskaat joka päivä, kun et ota kaikkia piilossa lymyileviä ominaisuuksiasi ja persoonaasi kokonaisvaltaisesti käyttöösi? Se, mitä ajattelemme kehostamme, vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme! Olet jumissa päänsisäisessä negatiivisessa kehopuheessasi. Se mollaa sinua ja nakertaa elämäniloasi ja energiaasi. Menetät joka viikko ja kuukausi hienoja hetkiä elämästäsi naisena, puolisona, äitinä, kun et viihdy kehossasi.
Pankkivirkailijana työskentelevällä Tainalla oli vetämätön olo. Oma keho oli koko aikuisiän tuntunut vieraalta ja vastenmieliseltä. Tainan oli vaikea tuntea itseään naiselliseksi. Keho-onnelliset ryhmässä Tainan mieleen nousi lukioaikaisen liikunnanopettajan murskaavat sanat: ”Pärstäkerroin + kroppa.” Näin opettaja oli tokaissut, kun Taina oli pyytänyt perusteita huonoon arvosanaansa. Ryhmän aikana Taina alkoi työstää myös muita nielemiään loukkauksia, jotka hän oli tietoisessa mielessään sivuuttanut liian kivuliaina niiden syntyhetkellä. Ohjaukseni ja vertaistuen kannustamana Taina alkoi suhtautua kehoonsa lempeämmin ja löysi myös kadoksissa olleen liikunnanilon.
Olen lopettanut jo vuosia sitten painoni seuraamisen. En laihduta, käytä vaakaa tai mittanauhaa. Ne eivät ole koskaan tuoneet minulle keho-onnellisuutta. Olen kaikkien mittareiden mukaan ylipainoinen, mutta ympärivuotisessa bikinikunnossa! Olen kehittänyt Sisäinen säätelijä® -metodin. Se on meistä jokaisella omanlaisensa ja tuo vahvuutemme ja heikkoutemme esiin päivittäin lukemattomissa tilanteissa. Sisäinen säätelijä toimii annostelijana, omatuntona ja arvostajana. Erilaiset houkutukset koettelevat sen vahvuutta. Keho-onnelliset ryhmässä tutustut omaan Sisäiseen säätelijääsi, josta tulee loppuelämäsi matkakumppani. Sen jälkeen sinun ei tarvitse enää ryhtyä laihdutuskuurille.
Keho-onnelliset on kuuden tapaamiskerran terapeuttinen keskusteluryhmä naisille. Ryhmän tavoitteena on lisätä hyvinvointia, vähentää itsekriittisyyttä ja antaa eväitä kohti pysyvää keho-onnellisuutta. Ryhmän aikana työstetään omia kehomuistoja ja tiedostetaan, miten menneisyyteni vaikuttaa tänä päivänä ajatuksiini kehostani. Ryhmän aikana tehdään monia erilaisia tehtäviä sekä yksin että ryhmässä. Ohjaus on voimavaraistavaa ja dialogista. Jokainen ryhmäläinen saa oman aikansa valokeilassa sekä kaikkien tuen ja tsemppauksen. Ilmapiiri on kannustava ja rohkaiseva. Osallistujat kokevat ryhmän päätyttyä tyytyväisyytensä omaan kehoonsa parantuneen lähtötilanteesta.
”Tämä ryhmä avasi oven johonkin uuteen, jota nyt lähden tutkimaan” totesi Keho-onnelliset-ryhmän osallistuja. Lue kotisivuiltani https://www.minnaoulasmaa.fi/keho-onnelliset-naisten-terapeuttinen-ryhma/ lisää ryhmästä tai ota suoraan yhteyttä minna.oulasmaa@hotmail.com.
Seuraava ryhmä starttaa ma 28.1.2019 klo 18 Espoossa.
Lähde löytöretkelle itseesi ja osta matkalippu Keho-onnellisten ryhmään!
Introvertin joulu
”Minulta puuttuu aivoista joulutumake, joka valtaväestöllä herää horroksestaan tähän vuodenaikaan”
Joulukuu on kollektiivista juhla-aikaa. Pimeys houkuttaa parveilijat höyryävälle glögille tai työpaikan hilpeisiin pikkujouluihin. Kouluissa ja päiväkodeissa viimeistellään liikuttavia joulunäytelmiä. Nämä jaetut ilon hetket ovat monelle joulukuun kohokohdat.
Kaltaistani asiakeskeistä introverttia äänekkäät ja elämykselliset tilaisuudet kuormittavat. Introverttia, joka valitsee yksinolon, ei kannata automaattisesti tulkita töykeäksi. Hän saattaa tarvita yksinoloa ladatakseen sosiaalisten kontaktien tyhjentämät akut.
”Olen todella loukkaantunut. Onko mielestäsi oma seurasi muka niin paljon parempaa, että et halua lähteä meidän mukaan joululounaalle?” puuskahti työkaveri minulle.
Vaikka yhteisöllinen osallistuminen on näennäisen vapaaehtoista, kieltäytyminen täytyy hoitaa taiten. Muutoin on vaarana leimautua sosiaalisesti estyneeksi kummajaiseksi.
Minulta puuttuu aivoista joulutumake, joka valtaväestöllä herää horroksestaan tähän vuodenaikaan. Ehkä siksi en ole koskaan kokenut joulutunteita. Introverttipiirteeni vain vahvistavat tätä poikkeavuutta.
Kaikkea joulutohinaa välttäen käperryn mieluiten yksityiseen rauhaani.
Monet ovat surkutelleet tunne-elämäni vajavuutta. Heidän mielestään jään niin paljosta paitsi. Joitakin joulumielensäpahoittajia viallisuuteni on myös häirinnyt. Minua on yritetty jouluistaa, suorastaan käännyttää.
”Maista nyt joulutorttua, et sinä tähän kuole.”
”Kuuntele edes tämä yksi ihana joululaulu.”
”Etkö tosiaan aio hankkia joulukuusta?”
Lapsuuteni jouluista minulla on vain hyviä muistoja. Suotuisista olosuhteista huolimatta minusta ei kuitenkaan kehkeytynyt jouluihmistä.
Parisuhde ja perhe-elämä haastavat erilaiset joulunviettotoiveet. Joku käsikirjoittaa ainoan oikean joulunviettotavan. Mihin aikaan ja mitä syödään, tuleeko joulupukki ja ennen kaikkea: Missä osoitteessa ja kenen kanssa aatto vietetään?
Joskus malli kopioidaan suoraan omasta lapsuudenperheestä. Kyvyttömyys joustaa omista vaatimuksista ajaa parin riitaan tai siihen, että toinen aina alistuu.
Olen sovittelun ja harmonian puolestapuhuja. Siksi joulun paras reseptini sisältääkin säkillisen suvaitsevaisuutta, pussillisen erilaisia persoonia, toiveita ja tapoja sekä sylillisen stressin poistajaa. Sekoitetaan ja lurautetaan joukkoon vielä lumoavaa lapseniloa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Juureva Rentun ruusu viihtyy tienvarsilla omissa oloissaan, ei juhlahumussa. Pääsiäisen narsissit, toukokuun tulppaanit, joulun tähdet ja hyasintit kukoistavat juhlapöydillä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Joulukuun Kotilääkärilehden kolumnini, julkaistu myös kotilaakari.fi ja seura.fi -sivustoilla 12.12.2018
Takaisin ratsaille
Minulla on vahva tunne, että elämämme tulee muuttumaan, kun tapaamme 45 minuutin kuluttua.
Näin luki tekstarissasi. Sydämeni jyskytti ja perhoset lepattivat vatsassa. Itsevarmuutesi hämmensi. Deittipalvelun sähköiset profiilimme tuntuivat jo ihastuneen toisiinsa. Säilyykö mielikuvien lumous, kun kohdataan?
Olin nieleskellyt pari kertaa, kun laadin profiiliani. Olin eronnut riittävän monta kertaa, varsinkin pariterapeutiksi. Miten voin auttaa ihmissuhdekriiseissä, jos en saa edes omia parisuhteitani toimimaan? Sitä paitsi olen jo mummo! Mitä sitä nyt enää miestä… Vai voisinko toisaalta ajatella niin, että eroaminen pätevöittää?
Mukana oli myös hyvää onnea ja sattumaa, että halusimme kirjoittelun jälkeen tavata. Olimme ensitreffeillä yllättävän rennot ja toisillemme sopivat huumoria myöten. Vapautunut ilmapiiri oli seurausta siitä, ettei kumpikaan tuntenut eloaan epätoivoiseksi. Meillä ei ollut pariutumispaniikkia. Oli hyvä olla itsekseenkin.
Onneksi olimme ehtineet käydä riittävän paljon treffeillä. Kukin kumppaniehdokas auttoi omalla tavallaan meitä ymmärtämään, kuka minä olen, mitä tarvitsen ja mitä annettavaa minulla on uuteen parisuhteeseen.
Toisilla treffeillä olit luonani. Puhuit tunteista ja parisuhteen arvoista. Pistit parisuhdeterapeutin lujille! Teit salaa vessankansitestin: Jätit tahallasi istuinrenkaan yläasentoon. En huomannut mitään. Ajattelit, että tässä naisessa on potentiaalia. Haastoit kihelmöivästi.
Analysoimme, mikä olisi toimiva tapa tutustua syvällisesti. Mikä paljastaisi haastavimmat luonteenpiirteet, joita haluamme piilotella mahdollisimman pitkään?
Päätimme kirjoittaa kirjan elämän hehkusta. Se joko erottaisi tai hitsaisi meidät yhteen. Kirjoittaessa paljastuin tillilihan sitkeäksi pilkunviilaajaksi. Harjoittelimme suorasukaista palautteen antoa ja vastaanottoa.
Meistä on muovautunut kaksi erillistä ihmistä, jotka huolehtivat tarpeistaan, mutta kuuntelevat toisiaan. Kun toinen on heikoilla, hän tietää olevansa suojassa ja saavansa lohtua toiselta. Molempien on helppo myös iloita toisen onnistumisesta. Välillämme ei ole kilpailua, vaan aitoa kannustamista.
Meistä on tullut parhaat ystävät. Parisuhteessa aiemmin kokemani yksinäisyys on väistynyt. Tilalle olen saanut valtavan määrän rakkautta ja tunteen täydellisestä vapaudesta.
Vereslihalla ei kannata lähteä uudelleen radalle. Erohaavoihin on hyvä kasvattaa riittävästi uutta pintaa. Silti ei kannata odottaa loputtoman kauan. Lähde tapaamaan uusia ihmisiä ennen kuin olet epätoivoinen. Joskus ensi treffit kahvilassa voivat muuttaa loppuelämäsi.
Kolumni julkaistu Kotilääkäri -lehdessä 11/2018 sekä seura.fi ja kotilaakari.fi -sivuilla.
Minna Oulasmaa on pari- ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja (STO ry) ja tietokirjailija. Vuoden 1968 Pirtein tenava -kilpailun voittaja on tänä päivänä hiljaisten introverttien ärhäkkä äänitorvi.