Takaisin ratsaille

Minulla on vahva tunne, että elämämme tulee muuttumaan, kun tapaamme 45 minuutin kuluttua.

Näin luki tekstarissasi. Sydämeni jyskytti ja perhoset lepattivat vatsassa. Itsevarmuutesi hämmensi. Deittipalvelun sähköiset profiilimme tuntuivat jo ihastuneen toisiinsa. Säilyykö mielikuvien lumous, kun kohdataan?

Olin nieleskellyt pari kertaa, kun laadin profiiliani. Olin eronnut riittävän monta kertaa, varsinkin pariterapeutiksi. Miten voin auttaa ihmissuhdekriiseissä, jos en saa edes omia parisuhteitani toimimaan? Sitä paitsi olen jo mummo! Mitä sitä nyt enää miestä… Vai voisinko toisaalta ajatella niin, että eroaminen pätevöittää?

Mukana oli myös hyvää onnea ja sattumaa, että halusimme kirjoittelun jälkeen tavata. Olimme ensitreffeillä yllättävän rennot ja toisillemme sopivat huumoria myöten. Vapautunut ilmapiiri oli seurausta siitä, ettei kumpikaan tuntenut eloaan epätoivoiseksi. Meillä ei ollut pariutumispaniikkia. Oli hyvä olla itsekseenkin.

Onneksi olimme ehtineet käydä riittävän paljon treffeillä. Kukin kumppaniehdokas auttoi omalla tavallaan meitä ymmärtämään, kuka minä olen, mitä tarvitsen ja mitä annettavaa minulla on uuteen parisuhteeseen.

Toisilla treffeillä olit luonani. Puhuit tunteista ja parisuhteen arvoista. Pistit parisuhdeterapeutin lujille! Teit salaa vessankansitestin: Jätit tahallasi istuinrenkaan yläasentoon. En huomannut mitään. Ajattelit, että tässä naisessa on potentiaalia. Haastoit kihelmöivästi.

Analysoimme, mikä olisi toimiva tapa tutustua syvällisesti. Mikä paljastaisi haastavimmat luonteenpiirteet, joita haluamme piilotella mahdollisimman pitkään?

Päätimme kirjoittaa kirjan elämän hehkusta. Se joko erottaisi tai hitsaisi meidät yhteen. Kirjoittaessa paljastuin tillilihan sitkeäksi pilkunviilaajaksi. Harjoittelimme suorasukaista palautteen antoa ja vastaanottoa.

Meistä on muovautunut kaksi erillistä ihmistä, jotka huolehtivat tarpeistaan, mutta kuuntelevat toisiaan. Kun toinen on heikoilla, hän tietää olevansa suojassa ja saavansa lohtua toiselta. Molempien on helppo myös iloita toisen onnistumisesta. Välillämme ei ole kilpailua, vaan aitoa kannustamista.

Meistä on tullut parhaat ystävät. Parisuhteessa aiemmin kokemani yksinäisyys on väistynyt. Tilalle olen saanut valtavan määrän rakkautta ja tunteen täydellisestä vapaudesta.

Vereslihalla ei kannata lähteä uudelleen radalle. Erohaavoihin on hyvä kasvattaa riittävästi uutta pintaa. Silti ei kannata odottaa loputtoman kauan. Lähde tapaamaan uusia ihmisiä ennen kuin olet epätoivoinen. Joskus ensi treffit kahvilassa voivat muuttaa loppuelämäsi.

Kolumni julkaistu Kotilääkäri -lehdessä 11/2018 sekä seura.fi ja kotilaakari.fi -sivuilla.

Minna Oulasmaa on pari- ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja (STO ry) ja tietokirjailija. Vuoden 1968 Pirtein tenava -kilpailun voittaja on tänä päivänä hiljaisten introverttien ärhäkkä äänitorvi.

Posted in Uncategorized.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *