Aikamatka itseen

Löysin 38 vuotta sitten kirjoittamiani äidinkielenaineita. Ihme, että ne olivat vielä tallessa, sillä ne ovat matkustaneet muuttolaatikoissa 13 kertaa. Kun otin arkit käteen, päädyin aikamatkalle. Kuulin lyijykynän teroitusäänen ja haistoin puun ja grafiitin tuoksun. Arkeissa oli säilynyt kaunokirjoitustekstin piirtämät muistot ja tunteet yhtä tuoreina kuin ne olivat kirjoitushetkellä.

Ainekirjoitus vetosi päiväkirjakirjoittamista enemmän minuun siksi, että kirjoittamisella oli kohde, johon halusi tehdä vaikutuksen. Tuntui mahtavalta kirjoittaa arvostamalleen aikuiselle, ja saada palautetta tuotoksestaan.

Kirjoittaminen tuntui ilmaisutapana hyvin henkilökohtaiselta ja intiimiltä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin lukevani innostuksen huumassa tuottamaani tekstiä luokan edessä. Kun lukemisesta oli selviytynyt, olo oli euforinen.

Kuka minä olin silloin ja mitä ajattelin maailman menosta? Yhteen aineeseen olin kirjoittanut paatoksellisesti yhteiskunnan rasitteesta, unohdetusta vanhuksesta, joka löytyi muumioituneena asunnostaan. Toisessa aineessa kuvasin, mitä terveisiä rauhankyyhky vei Valkoisesta talosta rauhanmatkallaan Neuvostoliittoon.

Hymyilyttää. Ajatusmaailmani on saanut harmaan sävyjä vuosien saatossa.

Äidinkielentunnit ja etenkin ainekirjoitus, olivat oppituntien kohokohtia. Opetus oli laadukasta ja innostavaa ihan tavallisessa lähiökoulussa. Opettajat kannustivat kirjoittamaan ja lukemaan kirjoja.

Ainekirjoitus auttoi minua jäsentämään ja tuomaan esiin ajatuksiani. Se kuka minä olin silloin, näkyy vielä tänä päivänä työtehtävissäni, kirjoittamisen intohimona.

Mitä lapsena tai nuorena hankkimaasi taitoa sinä käytät hyväksesi tämän päivän työelämässä?

Posted in Uncategorized.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *